Mainosalalla yhdistyvät luovuus ja tulosvastuullisuus

Mad Men -televisiosarjassa eräs avainhenkilöistä tokaisee palaverin päätteeksi: “Arvostusta ei voi syödä.” Väittämän mukaan mainosalalla jaetaan palkintoja ja päähän taputuksia, mutta niille ei voi laskea todellista arvoa ilman materiaalista vastinetta – siis rahaa. 

1960-luvun amerikkalaiseen mainostoimistoon sijoittuvan Mad Menin perusteesi ja maailmankatsomuksellinen ydin on tässä. Sen saavat sarjan henkilöt kausien kuluessa toistuvasti huomata. Kaupallisella alalla luominen on ehdollista, sen pohjana on taloudellinen tulos, tyytyväinen asiakas.

 

Jotain uutta, jotain vanhaa

Kun aloitin syyskuussa harjoittelijana Mainostoimisto Kukessa, myönnän katsoneeni työpäiviäni Mad Men -sarjan läpi. Erot ovat tietysti ilmeiset: 2010-luvun mainostoimistossa ei polteta tai juoda, eikä työtehtäviä määritellä sukupuolten kautta. Työyhteisön hierarkiakin on nykyään suhteellisen matala, ainakin meillä Kukella. 

Valmista työtä tehdään asiakkaille, ei itselle

Mad Menin viesti tulosvastuullisuudesta on kuitenkin edelleen ajankohtainen: valmista työtä tehdään asiakkaille, ei itselle. Palveluiden tarjoamisessa ilmaisua ohjaavat tietyt tavoitteet ja rajoitukset. Rajojen sisällä on oltava valmis antautumaan asiakkaan tahdolle ja valjastettava oma ilmaisukyky projektin käyttöön. Tämän tietävät niin koodarit, graafikot kuin tiedottajatkin.

 

 

Luovuus jakoon!

Luovuudelle alalla on kuitenkin tilaa. Se seuraa toimistoon virikkeellisen lounastapaamisen jäljiltä tai nostaa päätään määräaikojen lähestyessä. Sen voi aistia viikkopalavereissa ja siitä voi löytää jälkiä markkinointiviestinnän joustavista tekstirekistereistä. Valmis työ myös syntyy yhä enemmän yhteistyön tuloksena. Luovuus tarttuu, eikä tietotyöstä voi ottaa itse kaikkea kunniaa. 

Pontus Purokuru kirjoittaa tästä luovan työn uudelleenjaosta kirjassaan Täysin automatisoitu avaruushomoluksuskommunismi (Kosmos, 2018): “Nykytaloudessa kaikki tekevät työtä ja tuottavat materiaalia, joka on arvonlisäyksen kannalta välttämätöntä. Kuvat ja brändit, kielelliset muodot, palvelutyöntekjiöiden tunteet, eleet ja ilmeet sekä yhteisellä älyllä kehitetyt koodit ovat tuotannon keskipisteessä.” 

“Yhteinen äly” on leimallista juuri luovalle työlle. Siinä ideat eivät synny itsestään, vaan ne vaativat toteutuakseen jaetun mediumin, välineen. Oli kyse sitten kahvipöytäkeskustelusta, WhatsApp-viestiketjusta tai luettavasta kirjasta, luovat ratkaisut elävät ajatusten jakamisesta. 

 

Luova työ tekijäänsä opettaa

On toinen asia, miten työn hedelmät pitäisi jakaa. Ihanteellista tietysti olisi, että työ tuottaisi tekijöilleen taloudellista tulosta. Purokuru ainakin epäilee modernia ansaintalogiikkaamme. Hän ehdottaa kaikille perustuloa, sillä onhan tietotyö lopulta peräisin yhteisestä älystämme, jaetusta luovuuden todellisuudesta.

Asiakkaiden toiveet otetaan huomioon, mutta kuitenkin niin että voidaan olla ylpeitä lopputuloksesta

Mad Menin 60-lukuisessa mainosmaailmassa tulosvastuu ja luovuus puolestaan ovat erillisiä ja silti tiiviisti kiinni toisissaan – kuin saman kolikon kaksi eri puolta. Sarjan henkilöt tekevät luovaa työtä ammatillisen arvonsa motivoimina, mutta samalla asiakasta palvellen. Niin mekin Kukella. Asiakkaiden toiveet otetaan huomioon, mutta kuitenkin niin että voidaan olla ylpeitä lopputuloksesta.

Nykyiseen tietotyöhön liittyvä luovuus, arvostus ja tulosvastuullisuus sotkeutuvat toisiinsa. Silti ne eivät eivät sulje toisiaan pois. Vasta mainosalalla aloitettuani en osaa vielä sanoa, millaiseksi suhde muodostuu. Aikaisempien työkokemusteni tavoin se selvinnee työtä tehdessä.

Twitter Facebook Instagram