Cap Valmennus Oy
CAP Valmennus Oy on kokenut ammattipätevyyskouluttaja, joka tarjoaa lainmukaista kuljettajien jatkokoulutusta kuorma- ja linja-autonkuljettajille. Kun tarve näiden kohderyhmien tavoittamiseksi kasvoi, sai Kuke tehtäväkseen nykyaikaistaa CAP Valmennuksen markkinointia.
Aikaisemmin olemme tuottaneet asiakkaalle verkkosivut ammattipätevyyskoulutuksen mukaisine konsepteineen ja sisältöineen sekä tehneet heille Google Ads -mainontaa. Kilpailulla alalla CAP Valmennus Oy tarvitsee tuekseen myös vahvan ja muistettavan brändin. Sitä varten teimme heille mainosvideon.
Videon oli annettava kokonaiskuva yrityksestä, kerrottava keskeiset palvelut ja kannustettava yhteydenottoihin. Yhteistyökumppanimme tuella videolle lisättiin drone-kameralla kuvattua vaikuttavaa ilmakuvaa. Jälki on tavoitteiden mukaista.
“Tarvitsimme videon, jota voisimme esitellä asiakkaillemme ja kumppaneillemme eri tilaisuuksissa. Meidän lisäksi se on tehnyt kaikkiin suuren vaikutuksen. Lisäksi video on parantunut näkyvyyttämme sosiaalisessa mediassa”, sanoo Jari-Pekka Stenroos, Cap Valmennuksen kouluttaja.
CAP Valmennuksen markkinointikumppanina olemme hyödyntäneet videota niin ikään heidän digimarkkinoinnissa. YouTube-videokampanjan myötä yrityksen palvelusivun sivuvierailut ovat yli kaksinkertaistuneet ja mainos on kasvattanut ilmoittautumisia erityisesti yrityksen verkkokoulutuksiin. Tämän asiakaskin on tunnistanut.
Kukella on töissä nuoria ja innovatiivisia henkilöitä, joilta löytyy hyviä ideoita aina kysyttäessä.
“Sivustolla käy yhä enemmän väkeä. Meidät on huomattu paremmin, ja tarjouspyyntöjä ja asiakkuuksia on syntynyt yhä enemmän. Kuken kanssa toimiminen on aina ollut joustavaa. Siellä on töissä nuoria ja innovatiivisia henkilöitä, joilta löytyy hyviä ideoita aina kysyttäessä”, Stenroos kiittelee.